Palo- ja pelastustoimi jälleen Tampereella 2018 – turvallisuusala koolla isosti
Uutiset 16.02.2017
Turvallisuusala kokoontuu Tampereella entistä laajemmin, kun palo- ja pelastustoimi on jälleen mukana kansainvälisessä tapahtumakokonaisuudessa, joka toteutetaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 11.–13.9.2018.
Kokonaisuuteen kuuluvat EuroSafety-, Turvallisuus- ja Työhyvinvointi-messut sekä kaksipäiväiset Logistiikka-messut ja toista kertaa Tampereella toteutettavat Työterveyspäivät. Vuonna 2016 tapahtumakokonaisuus toi yhteen 8636 turvallisuus-, työhyvinvointi-, materiaalinkäsittely- ja logistiikka-alojen ammattilaista.
– Tampereen messukokonaisuus on vahva kansainvälinen turvallisuusalan tapahtuma, joka kokoaa turvallisuusalan yhteen koko sen laajalta kentältä – ja nyt vielä entistäkin laajemmin. EuroSafety- ja Turvallisuus-messujen sisällöt täydentävät toisiaan ja niiden yhtäaikainen järjestäminen tuo kattavasti synergiaetuja, toteaa Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry SPLY:n puheenjohtaja Timo Kangasniemi.
– Erinomaisesti toimiva kokonaisuus tuo jälleen paikalle juuri ne oikeat ammattilaiset, ja nyt kun mukana on jälleen myös palo-, pelastus- ja turvallisuustoimi, kasvaa tapahtuma edelliskerrasta, ja samalla sen sisältö monipuolistuu, sanoo Suomen Työsuojelualan Yritysten Liitto STYL ry:n puheenjohtaja Mari Taskinen.
Edellisen kerran palo- ja pelastustoimi on ollut mukana Tampereen turvallisuusmessuilla vuonna 2012
– Nyt Tampere saa jälleen paikalle kerralla kaikki turvallisuusalan toimijat. On hienoa, että yhteistyömme STYL:n ja SPLY:n kanssa toimii saumattomasti ja on hienoa päästä esittelemään koko ala saman katon alla. Tätä kokonaisuutta täydentää hyvin myös toista kertaa Tampereella järjestettävät Työterveyspäivät, kertoo toimitusjohtaja Hannu Vähätalo Tampereen Messut Oy:stä.
Työterveyspäivät jatkaa Tampereella – Logistiikka on merkittävin alan tapahtuma Suomessa
Työterveyspäivät järjestettiin 62. kerran syksyllä 2016, tällöin ensimmäistä kertaa Tampereella ja samanaikaisesti EuroSafety-, Työhyvinvointi- ja Logistiikka-messujen kanssa. Tapahtuma toteutetaan Tampereella myös syksyllä 2018.
– Työterveyspäivien Tampereelle tulo oli oikea päätös. Tästä on hyvä jatkaa, ensi kerralla tehdään vielä isommin ja paremmin, toteaa Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula.
Materiaalinkäsittelyn ja logistiikan ammattilaisille tarkoitetut Logistiikka-messut järjestetään Tampereella vuonna 2018 jo neljättä kertaa. Suomen merkittävin alan messutapahtuma esittelee sisälogistiikkaa ja siihen läheisesti liittyviä logistiikka- ja varastointipalveluja.
Messutapahtumat järjestää Tampereen Messut Oy pääyhteistyökumppaneinaan Suomen Työsuojelualan Yritysten Liitto STYL ry ja Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry SPLY . Työterveyslaitos järjestää messujen yhteydessä Työterveyspäivät.