Neljän ammattimessun kokonaisuus siirtyy syyskuulta toukokuulle
Tiedote 08.06.2020
EuroSafety-, Työhyvinvointi-, Elintarviketeollisuus- ja Logistiikka-ammattimessut järjestetään seuraavan kerran toukokuussa 2021. EuroSafety- ja Työhyvinvointi-messut järjestetään kolmipäiväisinä 18.–20.5.2021 ja Elintarviketeollisuus- ja Logistiikka-messut kaksipäiväisinä 19.–20.5.2021 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Neljän ammattimessun kokonaisuus oli alun perin tarkoitus järjestää syyskuun toisella viikolla. EuroSafety-messujen toimeksiantaja Suomen Työturvallisuuden Liitto ry (STYL) ja kaikkien neljän tapahtuman näyttelytoimikunnat eli alan asiantuntijaryhmät kuitenkin totesivat, että syyskuun messuajankohta on vielä liian varhainen näin suurelle ja kansainväliselle messukokonaisuudelle. Tampereen Messut Oy huomioi asiantuntijoiden suositukset tehdessään päätökset messutapahtumien siirtämisestä.
STYLin hallituksen puheenjohtaja Mari Taskisen mukaan EuroSafety-messuilla mukana olevia työturvallisuusalan yrityksiä ja työturvallisuuden parissa työskenteleviä ammattilaisia koskevat kokoontumis- ja matkustusrajoitukset vaikuttavat sekä kävijöiden että näytteilleasettajien mahdollisuuteen osallistua tapahtumaan.
‒ Alan ammattilaiset haluavat toimia turvallisuutta edistävällä tavalla. Messutapahtuman järjestäminen keväällä, jolloin kaikki asiasta kiinnostuneet ammattilaiset voivat osallistua tapahtumaan, on kaikkien kannalta parempi. Onnistunut messutapahtuma vaatii laajan kattauksen alan toimijoita, näytteilleasettajia ja kävijöitä.
Taskinen täsmentää, että STYL-jäsenyritykset haluavat olla mukana tekemässä aktiivista, laaja-alaista, kävijöille mielenkiintoista ja antoisaa messua myös ensi keväänä.
Elintarviketeollisuus-messujen näyttelytoimikunnan jäsen, Leipuriliiton toimitusjohtaja Mika Väyrynen ymmärtää tapahtuman siirtämisen ensi vuoden ajankohtaan.
‒ Tilanne huomioiden on järkevä siirtää tapahtuma ensi kevääseen. Leipomoalalle kevät on hektistä aikaa, sillä erilaiset juhlat pitävät leipomot ja konditoriat kiireisinä myös toukokuussa. Tapahtuman uusi ajankohta on kuitenkin olemassa olevista vaihtoehdoista paras mahdollinen. Messuvierailut tuovat toivottavasti alan ammattilaisille virkistäytymismahdollisuuden arjen kiireiden keskelle.
Ajankohdan muutoksesta huolimatta tapahtumakokonaisuuden valmistelut jatkuvat entiseen malliin ja jo aiemmin julkistetut teemat sekä ohjelmasisällöt ja kumppanuudet pyritään toteuttamaan suunnitelmien mukaisesti toukokuussa.
LISÄTIEDOT: www.eurosafety.fi, www.tyohyvinvointimessut.fi, www.elintarviketeollisuus.fi, www.logistiikkamessut.fi
Some: #EuroSafety, #Työhyvinvointi, #Elintarviketeollisuus #Logistiikka
Twitter: @TampereenMessut / Facebook: @EuroSafetymessut, @Tyohyvinvointimessut, @Elintarviketeollisuus, @Logistiikkamessut
Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Mikael Wänskä, projektijohtaja, projektipäällikkö EuroSafety ja Työhyvinvointi, p. 040 350 0445
Nelly Rauhala, viestinnän asiantuntija, p. 040 484 2910
Heli Lempinen, projektipäällikkö, Elintarviketeollisuus ja Logistiikka, p. 040 667 1702
Nette Kivimäki, viestinnän asiantuntija, p. 0400 448455