

Hyvinvointi kannattaa taloudellisesti
Työterveyslaitoksen mukaan panostukset työhyvinvointiin maksavat itsensä moninkertaisena takaisin, joten hyvinvoiva henkilökunta on työnantajan tärkein voimavara. Työpaikan hyvinvoinnin merkitys kilpailukykyyn, maineeseen ja kannattavuuteen on korvaamaton.

Työterveyspäivät Tampereella viimeksi 2016
Työterveyspäivät järjestettiin Tampereella turvallisuusalan messujen yhteydessä syksyllä 2016 ja toteutetaan taas syksyllä 2018.
– Työterveyspäivien Tampereelle tulo oli oikea päätös. Tästä on hyvä jatkaa, ensi kerralla tehdään vielä isommin ja paremmin, toteaa Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula.
Näytteilleasettajana MM.
Samaan aikaan
Yhteistyössä:
Työterveyslaitos
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja kouluttaa. Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot. Visiomme on Hyvinvointia työstä, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia.

11.–12.9.2018
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
#TurvallisuusTampereella2018
Työterveyspäivät on suunnattu johtamisen, työterveyshuollon, työsuojelu- ja työturvallisuusalan sekä henkilöstön kehittämisen ammattilaisille. Tapahtuman ydinsisältöä ovat asiantuntijaseminaarit, jotka tarjoavat ajankohtaista tutkimukseen perustuvaa tietoa.
Työterveyspäivät järjestää Työterveyslaitos.
Aukioloajat
Tiistaina 10.09.2024 klo 9:00-16:00
Keskiviikkona 11.09.2024 klo 9:00-17:00
Torstaina 12.09.2024 klo 9:00-16:00
Ajankohtaista
-
15.09.2022
Merkityksellisiä kohtaamisia onnistuneissa ammattitapahtumissa
-
13.09.2022
Muutos, mieli, varautuminen ja vuorovaikutus – miten alallasi voidaan?
-
12.09.2022
Turvallisuus stunttien takana
-
08.09.2022
STYL | Melulle altistuminen ja toimenpiteet kuulovaurioiden ennaltaehkäisyyn
-
02.09.2022
STYL | Kädet ja jalat kylmän armoilla? Asiantuntijoiden vinkit kylmiin työolosuhteisiin
-
01.09.2022
Työelämän superviikko tarjoaa asiantuntemusta syyskuussa Tampereella